Teams ja O365 tehokäyttöön

Teams ja O365 tehokäyttöön: Yhä useampi organisaatio on ottanut tai ottaa parhaillaan käyttöön Microsoft Teamsiä. Kannustavana tekijänä on muun muassa Skypen poistuminen ja palavereiden siirtyminen Teamsiin. Moni uskoo Teamsin tuovan myös uutta apua tiedon jakamiseen ja kommunikointiin.

Maltti on kuitenkin valttia niin Teamsin kuin muiden uusien järjestelmien käyttöönotossa. Uusi väline ei sellaisenaan siivoa sotkuisia dokumenttikirjastoja, ratkaise tiedonhaun, -jakelun ja -kulun hankaluuksia tai huolehdi varmistuksista. Jotta Teamsistä ei tule yksi tehottomassa käytössä oleva lisäväline, kannattaa käyttöönoton suunnitteluun ja toteutukseen panostaa aikaa. ½ – 1 päivän työpajassa ehditään hyvin määritellä, mitä O365-työvälineitä käytetään mihinkin tarkoitukseen ja kuinka Teamsistä saadaan parhaat ominaisuudet irti omassa organisaatiossa.  Erityistä huomiota tulee kiinnittää myös käyttöoikeuksiin ja tietosuojaan. Samalla voidaan suunnitella hallittu siirtyminen Skypestä Teams-kokouksiin. Teams on suhteellisen helppo ottaa käyttöön, mutta sovittujen, yhteisten toimintatapojen varmistamiseksi kannattaa aina järjestää myös käyttäjäkoulutusta ja laatia ohjeistusta.

Kiinnostaisiko sinua kuulla lisää, miten O365, Sharepoint ja Teams valjastetaan tehokäyttöön omassa organisaatiossasi? Tai kuinka Skype-palaverit siirretään sujuvasti Teamsiin? Ota yhteyttä sales@prog-it.net, niin konsulttimme sopii kanssasi tapaamisen.