Toimistotyöntekijän pilvityökalupakki

Toimistotyöntekijän pilvityökalupakki

Miten ja kenen kanssa rakentaa itselle paras pilvityökalupakki? Jokaisella on omat suosikit. Itse jätän väliin tässä jutussani Google Appsit ja Alibaban tuotteet. Kaupallisena ihmisenä näen, että ainoa kumppani, joka tarjoaa pilvityökaluille sekä asiantuntevan tuen että toimivan jälleenmyyntimallin, on Microsoftin ekosysteemi.

Arvioidaan siis Microsoft-työkaluja

Usein Microsoftista ja sen ohjelmistoista tulee mieleen edelleen CD- ja DVD-levyt, joiden asentamiseen tarvitaan avainkoodit ja skriptausta. Näin ei asia kuitenkaan enää ole. Helpoimmillaan parin työntekijän ympäristön voi ostaa ja käyttöönottaa tietotekniikkaa taitamatonkin henkilö muutamassa tunnissa vain luottokorttia käyttämälläJ.

MS-työkalut toimivat nykyisin myös monissa eri ympäristöissä ja mitään fyysistä ohjelmistomateriaalia ei enää tarvitse liikutella. On siis helppo uskoa, että Microsoftin tekemät 1 miljardin kehityspanokset ovat kannattaneet – ostaminen ja käyttöönotto ovat kieltämättä helppoja.

Työkalujen luotettavuudesta

En käytä nyt aikaa kertoakseni tietoliikenteen tärkeydestä. Dataa tarvitaan. Sen pitäisi olla koko ajan saatavilla – näin se vaan on ja kaikki me sen jo tiedämme.

Sen sijaan paikallisesti asennettavien työkalujen osalta on pakko kommentoida, että (ainakin minun mielestäni) perinteinen Microsoft Outlook -sähköpostiohjelma ei ole koskaan ollut näin epävakaa kuin mitä se nyt pilvikaudella on. Väitän hukanneeni aloittamiani sähköposteja enemmän kuin koskaan vain siksi, että Outlook kaatuilee.

Kokemukseni perusteella tämä johtuu jostain lisensoinnin tarkastusyrityksistä, jotka eivät vaan joskus toimi. Olen silti optimistinen ja odotan että ongelmat saadaan korjattua. Kääntöpuolena on se, että samainen Outlook toimii esimerkiksi Applen iPad-tuotteessa erinomaisesti. Luotettavuudessa on siis vielä kehitettävää, mutta nykyiselläkin tasolla pärjää hyvin, joten ei hätää, kunhan tuki tarvittaessa on lähellä.

Mikä ihmeen Sway, kiroiletko sinä?

Osa työkaluista on selkeästi suunnattu Yhdysvaltain markkinoille, eikä niitä välttämättä ole tarkoitettukaan pohjoismaiseen käyttöön. Osa työkaluista ja/tai niiden ero toiseen työkaluun on joskus ammattilaisellekin epäselvä. Esimerkkinä tästä on otsikon Sway. En ole vielä omassa työssäni keksinyt, miten tämä toisi normaalia Powerpointtia enempää rahaa, joten herää kysymys miksi se on kehitetty?

Tulevaisuus on pilvessä

Tämä on helppo allekirjoittaa. Microsoft julkisti hetki sitten uuden tuotteen, StaffHub:in, joka olisi luvattujen ominaisuuksien osalta erinomaisen mielenkiintoinen tuote. Microsoft astuu StaffHub:in myötä selkeästi perinteisten resurssienhallintaohjelmistotalojen varpaille.

Henkilökohtaisesti näen tämän suuntaisessa kehityksessä mahdollisuuden tällaisten ohjelmistojen arkipäiväistymiseen ja sitä kautta loppukäyttäjäorganisaatioiden osaamisen lisääntymiseen. Otetaan esimerkiksi kalenterimerkinnän tekemisen muuttuminen. Melkein mikä tahansa taho pankeista vaikkapa lääkäriasemiin osaa lähettää sinulle jo nykyisin sähköpostilla Outlook-kalenterimerkinnän. Hämmästyttävän hyvin jokainen tietää mistä tuolloin on kyse. Ehkä jatkossa työtilauksen lähetys resurssienhallintajärjestelmiin toimii yhtä helposti?

Pelottava näkymä, tikkataulu vai digiympyrä?

Ohessa on ammattilaiselle varsin hyvä valintatyökalu/kuva, joka opastaa etsimään oikean työkalun Microsoftin pilvitarjonnasta kulloiseenkin tarpeeseen. Tavalliselle tietotekniikkaa hyödyntävälle käyttäjälle kuva voi näyttää enemmän tikkataululta, johon pitäisi osua oikeanlaisella nuolella. Jos ajatelleen senior-käyttäjiä, niin tuo kuva on suorastaan pelottava. Mitä mieltä itse olet? Onko kyseessä pelottava ympyrä, tikkataulu vai toimintaa ohjaava digiympyrä?

Yhteenveto

Mikäli et vielä ole hankkinut pilvityökaluja – nyt on aika tehdä se. Älä jää turhaan odottamaan. Maailma ei muutu paremmaksi odottamalla, ja risteyksessä saa seisoa lopun elämäänsä odottamassa seuraavaa estettä. Astu rohkeasti ensimmäiselle rappuselle. Kurota varovasti pilveen ja tee oma pilvisuunnitelmasi nyt. Jos olet epävarma, kutsu meidät paikalle – autamme mielellämme!