DR ja IT osa2

Drag racing on vaikea ymmärtää tiettyjen luokkien osalta, koska tietyissä luokissa lajitellaan reaktion perusteella ja osassa määritellään oma ihanne aika mitä tavoitella. Jos unohdetaan äskeiset hetkeksi ja tutustutaan lajiin vähän toisella tavalla.
Lajista näkee harvoin tuloksia iltapäivälehdissä tai kuvaa television urheilu ohjelmissa. Paikallislehdissä lajista on yllättävän paljon juttuja. Netti on asia erikseen.

Poikkeuksen edellä mainittuun teki, kun Ex F1 kisainsinööri aloitettua drag racing tänä vuonna, lajista, kuskista ja teamista oli kattava juttu Motor Sport ohjelmassa. Edellä mainittu kuski onnistui ansaitsemaan tomaatin jo ensimmäisessä kilpailussa, onnittelut siitä. Ohessa kuva siitä tomaatista ja kyllä se on ihan oikea tomaatti. (Kuva Mikko Kalevi). Ai niin tähän väliin olisi hyvä selventää miksi tomaatti. Kuski otti varaslähdön(punavalo). Lajissa ollut aina tapana tuoda uudelle kuljettajalla tomaatti ensimmäisestä varaslähdöstä. Teamin crew chief kertoi, kun häneltä kysyin, onko kuski pitänyt sormensa erossa säätämisen suhteen, että asiasta sovittiin jo alkumetreillä, kuski keskittyy ajamiseen, ei muuhun. Luokkana on muuten SPET, missä ajetaan henkilökohtaisella indexillä ja lajittelu reaktion perusteella. Tämä kuulostaa monen korvaan oudolta ja ihmeelliseltä, mutta mahdollistaa eri tehoisten ajoneuvojen kilpailla samassa luokassa. Juuri SPET-luokka kalusto on erittäin kirjava ja monipuolinen.

dr1

Monikaan ei tiedä, että drag racingissä ei ole erikseen naisten ja miesten sarjoja vaan kaikki ovat tasavertaisia lähtöviivalla. Edellä mainitussa SPET -luokassa, avauskilpailun 12-kuljettajasta yksi oli nainen(18-vuotias). Kun vastaavasti junior bike (8-18 -vuotiaat) -luokassa 14-kuljettajasta neljä oli naisia.

Viime vuonna Top Fuel -luokan kuljettaja Anita Mäkelä valittiin kautta aikain ensimmäisenä naisena vuoden autourheilijaksi.

dr2

Monia katsojia on kiinnostanut ja ovat ihmetelleet radan kunnossapitoon ja kuivaukseen käytettyä laitetta, kuivuria. Monesti huomion herättää ensin meteli mikä laitteesta lähtee kuin myös hävittäjän moottori kuorma-auton lavalla. Kuva ohessa (kuva FHRA). Moottorina kuivurissa on Rolls Royce RM6C moottori, valmistettu lisenssillä Ruotsissa. Moottori on lähtöisin Saab Dragen hävittäjälentokoneesta. Tehoja n 35 000hv ja n 650 C asteista ilmaa 5733m3/min.

Aivan selvästi kiinnostaisi enemmän kirjoittaa lajista kuin siitä IT-puolesta. IT-asioista saa muutenkin jauhaa 8h päivässä. Tosin siitä jauhamisesta saa palkkaa.
Aloitetaan IT -asioiden purkaminen ”väärästä” päästä, kennoista. Lähtökennoja on kolme: pre , stage ja guard (nykyään vielä stage lok). Kellot käynnistyvät ajoneuvon lähtiessä liikkeelle, kun stage-säde kytkeytyy tai guard-säde katkeaa. Välimatkakennoja on 7(tai 8 jos ajetaan 1000 jalkaa ja halutaan 1000 jalan nopeus). Kennoissa on lähetin ja vastaanotin samassa paketissa ja radan keskellä on heijastin. Kennojen etäisyys lähdöstä (mitataan guardista): 60, 330, 594, 660, (934) 1000, 1254 ja 1320 jalkaa. 594 / 660, 934 / 1000 ja 1254 / 1320 muodostavat jokainen 66 jalan “speed trapin” josta lasketaan nopeus. Kennot lähettävät IR-sädettä. Ajoneuvon käynnistäessä ajanoton, tietokoneella, on jokaiselle välimatkakennolle oma laskuri joka pysähtyy, kun ajoneuvo ohittaa kennon ja loppu on laskentaa. Tornista radalle menee kaapelit lähtöalueelle ja radan molemmille puolille. Välimatkakennoille menee jännitteensyöttö omalla kaapelillaan ja kennojen signaali tulee torniin 16 parisella tiedonsiirtokaapelilla. Tornissa on seinässä kytkentäkaappi ja lattialla oleva laatikko on “Punch Block ” eräänlainen kytkentälaatikko, joka mahdollistaa järjestelmän käyttämisen siirrettävänä. Punch Blockista johdot menevät tietokoneelle, jossa on kaksi Compulinkin valmistamaan korttia.

kenno

Kuten Jone Sokura kertoi: Paras laji ikinä.